FT Pia Rämä-Ory
Aivotutkija, CNRS & Université Paris Cité
Pia työskentelee tutkijana Kieli ja kognitio-tutkimusryhmässä Pariisissa. Tutkimusryhmässä tutkitaan kielen ja kognitiivisten taitojen kehittymistä varhaislapsuudessa. Pia on kiinnostunut sanaverkostojen kehittymisestä sekä kaksi- tai monikielisen kasvuympäristön vaikutuksista kielen oppimiseen. Kaksikieliseksi kasvaminen sivuilla hän kirjoittaa alan uusimmista tutkimustuloksista. Pia on myös ratkaisukeskeinen valmentaja.
MuM Hanna-Mari Saari
Musiikkikasvattaja, Ranska
Hanna-Mari on Ranskassa asuva musiikkikasvattaja (Sibelius-Akatemia). Hän opettaa musiikkia ja pianonsoittoa sekä lapsille että aikuisille. Tämän lisäksi hän ohjaa musiikkityöpajoja ympäri maailman etäyhteyksien välityksellä. Hän on työskennellyt monikielisessä oppimisympäristössä kymmenen vuoden ajan. Musiikin käyttö kielen oppimisen tukena kuuluu osaksi hänen opetusmenetelmää.
rytmikaskieli@gmail.com
https://hannamarisaari.wixsite.com/piano/fi
Sari Kiddle
Suomi-kouluopettaja, Saksa
Sari on toiminut Frankfurtin Suomi-koulussa vuodesta 2006 lähtien opettajana ja johtokunnassa monipuolisissa tehtävissä. Arkisin Sari työskentelee oppimishaasteisten lasten- ja nuorten parissa. Eriyttäminen ja yksilöllisen, ratkaisukeskeisen opetuksen toteuttaminen ovat hänen ominta osaamistaan. Erityisesti toiminnallisuus ja digitaalisuuden tuomat monimuotoiset mahdollisuudet opetuksessa sekä itsensä säännöllinen kehittäminen innostavat häntä ja pitävät opetustyön raikkaana. Tuoreimpina lisäkoulutuksina Sari on suorittanut kamerakynän pedagogiikan sekä Lapin yliopiston mediakasvatuksen täydennyskoulutukseen, joka keskittyi erityisesti videon hyödyntämiseen opetuksessa.
Maarit Hyvärinen
Yhteisöpäällikkö, Suomi-Seura ry
Maarit on työskennellyt Suomi-Seura ry:ssa eri tehtävissä vuodesta 2003. Nykyisessä tehtävässään yhteisöpäällikkönä hän vastaa Suomi-Seuran palveluista ulkosuomalaisyhteisöille, mm. avustusprosesseista. Suomi-koulut ovat olleet Maaritin työn keskiössä jo vuodesta 2009 lähtien. Avustusasioiden lisäksi Maarit suunnittelee ja toteuttaa Suomi-koulujen opettajien ja hallinnon koulutuksia ja webinaareja yhdessä sekä Suomessa että Suomen ulkopuolella toimivien yhteistyökumppanien kanssa. Suomi-koulujen hallinnon tukeminen sekä hallinnolle suunnattujen palvelujen kehittäminen on erityisen tärkeä osa Maaritin työtä.
Minna Karisto
Suomi-koulun johtaja, Winterthurin Suomi-koulu
Minna on koulutukseltaan kasvatustieteen maisteri ja luokanopettaja, ja hänellä on lisäksi opintoja muun muassa oppilaitoksen johtamisesta sekä yhteisöjen kehittämisestä. Tällä hetkellä Minna toimii Winterthurin Suomi-koulun johtajana ja opiskelee palvelu- ja liiketoimintamuotoilua. Ihmiskeskeinen ja empaattinen lähestymistapa on Minnalle tärkeä lähtökohta niin erilaisissa kehittämisprojekteissa kuin yhteiskehittämisen työpajoissakin.