Avainsana-arkisto: Zürichin suomalainen joulutori

Zürichin suomalainen joulutori

Tänään järjestettiin perinteinen Zürichin suomalainen joulutori ja vihdoin joulun odotuksen voidaan sanoa virallisesti alkaneen! Joulutorille osallistuvat joka vuosi pienet sekä suuret yhdistykset ja yritykset, jotka myyvät erilaisia suomalaisia tuotteita. Zürichin suomalainen joulutori onkin löytänyt paikkansa suomalaisten ja sveitsiläisten keskuudessa, sillä tänäkin vuonna torilla kävi vilske ja vipinä heti aamu 10 jälkeen.

Winterthurin Suomi-koulu osallistui muiden suomalaisten yhdistysten tapaan joulutorille ja pöytämme oli kukkurallaan uunituoreita ja itsetehtyjä karjalanpiirakoita, korvapuusteja, joulutorttuja ja saaristolaisleipää. Suomalaista suklaata sekä erilaisia karkkipusseja oli myös tarjolla makean nälkään.

Useimmille kävijöille joulutori on se vuoden kohokohta, missä on mahdollisuus tavata vanhoja sekä uusia ystäviä. Tänäkin vuonna monet saapuivat läheltä sekä kauempaa ostamaan erilaisia jouluisia herkkuja kuten joulutorttuja, korvapuusteja, glögiä ja pipareita. Tuttujen kanssa oli mahdollista istuutua alas ja vaihtaa kuulumiset herkullisen joululounaan lomassa.

Joulutorilla ei ole ainoastaan mahdollisuus tavata ystäviä, vaan siellä on myös mahdollisuus tutustua, mitä erilaisia yrityksiä toimii Zürichin alueella (tai Sveitsissä), jotka myyvät suomalaisia tuotteita. Suomalaisille yrityksille joulutori onkin mainio paikka tavata uusia ihmisiä, luoda kontakteja ja esitellä omia tuotteita.

Siinä puolen päivän aikaan joulutorin tunnelmassa saattoi aistia hieman jännitystä, ainakin lasten osalta. Kuiske kuului, että joku lapsista oli nähnyt vilahduksen punanuttuisesta ja valkopartaisesta hahmosta. Olisikohan joulupukki voinut eksyä matkalla Korvatunturille Zürichin joulutorille?

Oi sitä onnen hetkeä, kun ensimmäiset lapset näkivät, että vilahdus joulupukista ei ollutkaan huhupuhetta, vaan joulupukki punaisessa nutussaan asteli joulutorille. Joukko rohkeimpia pikkulapsia meni joulupukin luokse juttelemaan, toisten jäädessä äidin tai isän viereen katselemaan. Joulupukilla oli jokaiselle lapselle pieni makeinen mukana ja hän vastaili lasten kysymyksiin matkastaan Korvatunturille. Oli lapsi vähän isompi, tai pienempi, oli Joulupukilla aikaa jäädä juttelemaan lasten kanssa ja toivottamaan hyvää joulun odotusta.

Suomi-koulumme pienin tori-apulainen sai myös tavata joulupukin ensimmäistä kertaa elämässään

Mistä Zürichin suomalainen joulutori tänään olikaan tehty? – Naurusta, lasten kiljahduksista, astioiden kilinästä sekä erilaisten jouluherkkujen tuoksuista. Ilman monien tahojen yhteistyötä, apua ja talkooväkeä, ei joulutori olisi samanlainen paikka tavata ystäviä ja nauttia jouluisia ja maittavia herkkuja vuosi vuosien perään. Siksi, iso KIITOS kaikille joulutorin järjestäjille ja talkooväelle!   

Winterthurin Suomi-koulu kiittää kaikkia suomalaisen joulutorin järjestäjiä, talkooväkeä sekä ihmisiä, jotka tukivat Suomi-koulumme tärkeää työtä!

Tunnelmallista ja nautinnollista joulun odotusta!

Joulun odotusta Suomi-koululla

”Pikkuinen tonttu hyppeli näin, jalassa tossut väärinpäin.…”

(tonttutanssi Fröbelin Palikoiden musiikin tahdissa)

Suomikoululaisten iltapäivä oli vilskettä ja menoa täynnä. Kuiske kuului, että joulukuu on jo ihan ovella ja jouluunkin on enää vain viisi viikkoa aikaa (vanhempien kauhuksi!). Tänä pilvisenä marraskuisena päivänä, suomikoululaiset harjoittelivat joulujuhlan ohjelmia, askartelivat jouluisia kortteja ja pelailivat erilaisia pelejä.

Isot kerholaiset ja eskarilaiset harjoittelivat tulevaan joulujuhlaan ohjelmaa, johon myös askarreltiin teeman mukaisia tarvikkeita. Tuleva ohjelma rekvisiitan kanssa saa ensi-iltansa vasta parin viikon päästä koulumme joulujuhlassa, joten se on vanhemmille vielä yllätys, mitä lapset siellä esittävät.   

Pienet kerholaiset askartelivat yhdessä opettajan kanssa jouluisen kortin. Yhdessä harjoiteltiin, millaisia paloja – isoja sekä pieniä – saksien avulla on mahdollista leikata ja liimata korttiin. Joulukuusi rakennettiin vihreistä pahvin paloista, alhaalle tuli isoin pala, kun taas ylhäälle liimattiin se kaikkein pienin pala. Parasta kuusen koristelussa oli tietysti kimalteiden liimaaminen.

Kuten lasten askartelemat joulukuuset korteissa ovat tekijänsä näköisiä, niin myös jokainen lapsi on omanlaisensa, jolla myös on oikeus olla juuri sellainen kuin haluaa. Tänä keskiviikkona vietettiin kansainvälistä Lapsen oikeuksien päivää ja vuoden 2019 teemana on jokaisen lapsen oikeus olla oma itsensä. Suomi-koulussamme jaettiin keväällä kaikille oppilaille kympin todistukset osoittamaan, että jokainen lapsi – niin sinä kuin minä – on yhtä arvokas.

Suomikoululaiset aloittivat pikkuhiljaa tällä viikolla joulutunnelmaan virittäytymisen. Joulutunnelmaa ja jouluisia herkkuja on myös mahdollista löytää tämän viikon lauantaina Zürichin suomalaiselta joulutorilta:

Winterthurin Suomi-koulu osallistuu perinteisesti joulutorille. Pöydässämme on tarjolla erilaisia suomalaisia herkkuja kuten uunituoreita karjalanpiirakoita ja korvapuusteja, sekä suussa sulavia makeisia unohtamatta tietenkään herkullisia jouluisia pipareita, porkkanalaatikoita sekä joulutorttuja. Tule yhdessä ystävien kanssa nauttimaan jouluisista herkuista sekä joulun tunnelmasta, saattaapa olla, että joulupukkikin piipahtaa siellä!

Winterthurin Suomi-koulu toivottaa tunnelmallista joulun odotusta!

Nähdään lauantaina joulutorilla!