Avainsana-arkisto: laskiaisrieha

OSA 2: Suomi-koulun HELMIKUU

Kun tammikuu vaihtui helmikuuksi, tapahtui myös säässä täyskäännös. Jos tammikuussa oli kylmä jopa paikoin -15 C astetta, niin helmikuussa Zürichin kantoonissa sai jo melkein vetää shortsit jalkaan ja t-paidan päälle pihalle lähtiessä, koska niin lämmin oli. Lämpömittari hivuttautui +17C asteen puolelle ja lumet sulivat ennätysvauhtia pois kukkien tieltä.

Helmikuun alussa Suomi-koulun teemana oli ystävät lähestyvän ystävänpäivän kunniaksi. Pienet kerholaiset askartelivat punaisesta, vaaleanpunaisesta, violetista tai mitä väriä nyt sattuikaan löytymään kotoa, erilaisia ystävänpäiväkortteja. Ystävänpäivänkortteihin liimattiin itseleikattuja sydämiä. Sydämen leikkaaminen voi olla vaikeaa jopa aikuisille, kun sydämen sivut eivät välttämättä koskaan tule tasaiseksi, mutta suomi-koulun opettajalla olikin tähän oiva ratkaisu: paperi taitettiin ja vain puolikas sydän piirrettiin paperille. Pienet kerholaiset leikkasivat taitavasti erilaisia ja erikokoisia sydämiä ja ai, että kun niistä tuli hienoja ja omanlaisia. Postin mukana tuli sydänkirjekuori, johon kerholaiset pystyivät sujauttamaan itsetehdyn korttinsa ja lähettämään sen jollekin tärkeälle ja rakkaalle ihmisille. Kortteja tulikin tehtyä Suomi-koulukerran jälkeen vino pino, koska monta korttia piti lähettää myös Suomeen mummille, kummeille ja tutuille.

Kerholaiset saivat kirjeen täynnä erilaisia tehtäviä. Opettajan kanssa oppilaat keskustelivat eri tunteista, ja miltä ne tunteet näyttävät. Jokainen oppilas sai tehtäväksi piirtää minionille suun ja silmät tunteiden mukaisesti. Tunteiden näyttäminen on tärkeää, ja oppilaat tiesivätkin hyvin, että vihastunut minion näyttää aivan erilaiselta kuin iloinen minion. Lopuksi kerholaiset askartelivat sydämenmuotoisen minionin ystävänpäivän kunniaksi.   

Koululaiset löysivät kirjeestä paperiarkin täynnä erilaisia sanoja. Koululaisten tehtävänä oli väsätä eri sanoista oman runo. Moni koululainen osaa jo lukea ja, mikäs olikaan hauskempaa kuin lukea ääneen eri sanoja ja miettiä, minkä sanan valitsisi ensimmäisen sanan jälkeen. Jokainen koululainen sai valita niin monta sanaa omaan runoonsa kuin halusi. Yksi koululaisista päätti leikata kaikki sanat irti ja laittoi ne pussiin ja veti sitten yksi sana kerrallaan ylös. Siitä runosta tulikin oikein hauska, ja hauskempaa siitä teki vielä sen, että sanat pystyi kerta toisensa jälkeen laittamaan uudestaan pussiin ja joka kerta tuli luotua uusi runo.     

Helmikuun lopulla Suomi-koulussa piti järjestää perinteinen laskiaisrieha. Yleensä oppilaat ovat saaneet koristella omat laskiaispullansa ja, jos lunta on sattunut olemaan maassa, niin päivä on vietetty ulkona pulkkamäessä höyryävän kuumasta kaakaosta ja tuoreista laskiaispullista nauttien. Lumitilanteen ollessa hieman heikko (aurinkoinen sää näytti lähemmäs +15C astetta) ja ZOOMin välityksellä ulkoilu olisi ollut hieman hankalaa, niin mikäs olisikaan parempi ajatus kuin pannukakun leipominen laskiaisen kunniaksi. Jokainen suomikoululainen sai opettajalta alkuviikosta kauppalistan, mitä tarvikkeita pannukakun leipomiseen tarvittiin. ZOOMin välityksellä ryhmät leipoivat kukin omassa kotikeittiössä aikuisten valvoessa pienempiä uunin kanssa.

Oi sitä herkkua, kun pannukakku oli vihdoin ja viimein valmis. Suurimman osan mielestä parasta pannukakun kanssa oli hillo ja kermavaahto, mutta tykkäsipä joku myös kanelista pannukakun kanssa. Makuelämyksistä ei voi kiistellä ja kaikkien pannukakut osoittautuivat erittäin herkullisiksi, jopa niin herkullisiksi, että isille (taikka äidille) ei välttämättä enää illalla jäänyt yhtäkään palaa maistettavaksi.

Leipomisen jälkeen pienet kerholaiset saivat myös kotitehtäväksi etsiä kaikkea keltaista, sisältä ja ulkoa. Keltainen on kevään väri ja mikäs onkaan sen parempi kuin aloittaa maaliskuu täynnä auringoista energiaa.   

Kaksi ensimmäistä kuukautta on nopeasti vierähtänyt etäopiskelun parissa. Tämän kahden kuukauden aikana suomikoululaiset ovat hienosti ottaneet ZOOMin osaksi arkea opiskeluissa. Jopa pienet kerholaiset osaavat myös jo käyttää ZOOMia aikuisten kanssa mennen tullen ja tietävät odottaa, että pian taas siellä näkee kavereita Suomi-koulusta. Maaliskuu aloitetaan myös etäopiskeluna, ja näin ollen Winterthurin Suomi-koulu haluaa kiittää opettajia, vanhempia ja eritoten oppilaita siitä, miten hienosti kaikki ovat uuteen tilanteeseen sopeutuneet!

ISO KIITOS kaikille!

Winterthurin Suomi-koulu toivottaa kaikille aurinkoista viikkoa!

Laskiaisrieha & Kalevalan päivä

Tänään vietetään Kalevalan päivää, jolloin juhlitaan myös suomalaisen kulttuurin päivää. Elias Lönnrot kokosi Kalevalan, joka on Suomen kansalliseepos. Winterthurin Suomi-koulu juhlisti jo keskiviikon koulukerralla Kalevalan päivää ja siinä samalla laskiaista.

Perinteisesti Winterthurin Suomi-koulussa on järjestetty laskiaisrieha helmikuun lopulla, jolloin oppilaat ovat koulukerran aikana päässeet nauttimaan talven riemuista ulos, mutta tänä vuonna lumitilanne on ollut jo pitkään hieman märän puoleinen. Pienten kerholaisten mennessä ulos, saivat kaikki oppilaat tehtäväksi löytää lunta, jota olikin oikein etsittävä toden teolla. Iloinen yllätys olikin, kun lunta löytyi lopuksi sen verran, että pienet kerholaiset saivat tehtyä mini-minilumiukon.

Koska lunta ei pihalta löytynyt niin paljon, että siellä pääsisi mäkeä laskemaan, pienet kerholaiset ideoivat paperille, miltä laskiaisrieha näyttää. Styroksista ja vanusta sai hienoja lumipalloja liimattua paperiin. Laskiaisriehaa kuvailemaan liimattiin eri eläimiä, jotka viilettivät mäkeä alas kelkoillansa.

Laskiaisrieha (ilman lunta tai lumen kanssa) ei olisi mitään, jollei silloin syötäisi myös laskiaispullia. Pienet kerholaiset saivat yhdessä opettajan kanssa täyttää kermavaahdolla ja mansikkahillolla vanhempien vastaleivotut pullat ja ai että, kun niistä tulikin komeita pullia. Eväiden jälkeen saatiin nauttia herkullisista laskiaispullista, jotka veivät kyllä kielen mennessään.

Isommat oppilaat tutustuivat Koirien Kalevalaan, joka on Mauri Kunnaksen kuvakirja Kalevalasta. Koirien Kalevalassa on samoja hahmoja kuin alkuperäisessä Kalevalassa: Kalevalan väki on kuvattu koirina, kun taas pitkällä Pohjoisessa asuva väki on susia. Niiden välissä Lemminkäisen perhe on kuvattu kissoina. Oppilaat kuuntelivat koirien Kalevalan tarinaa, kuinka koirat ja sudet kilpailevat ja taistelevat, kuka on metsien kuningas. Koirien Kalevalan juoni noudattaa suurimmalta osin Lönnrotin alkuperäisteosta. Oppilaat saivat myös itse tutustua leikin varjolla paremmin Kalevalan hahmoihin. Leikkinä toimi hedelmäsalaattileikki Kalevalan hahmokorteilla, jossa jokaisessa kortissa oli Kalevalasta tuttu koirahahmo, susihahmo tai kissahahmo.

Kalevalan päivän kunniaksi Suomi-koulussa järjestettiin Kalevalakorunäyttely, jossa oppilaat saivat myös suunnitella omat kalevalakorut. Osa oppilaista halusi askarrella Kalevalakorun kultaisesta paperista, kun taas osa oli enemmän hopeapaperin puolella. Hopea tai kultainen, koruista tuli todella upeita. Korusuunnittelun jälkeen, oppilaat pääsivät vielä pihalle nauttimaan herkullisista laskiaispullista.

Winterthurin Suomi-koulu toivottaa kaikille hyvää Kalevalan päivää!