Avainsana-arkisto: metsä

Syksynmerkkejä ilmassa

Kylmenihän se sää täällä Winterthurissa vihdoinkin, ja nyt voi virallisesti sanoa, että syksy on saapunut tännekin, jopa paikoin todella kylmänä ja viileänä pitkän lämpöisen kesän jälkeen. Edellisviikolla suomikoululaiset saivat nauttia ulkona syksyisestä ja varsin aurinkoisesta säästä. Nyt varsinkin, kun sää on ollut aurinkoinen ja lapset ovat viihtyvät paljon ulkona, niin luonnosta on voinut bongata, mitä erilaisempia syksyn merkkejä sekä syksyisiä eläimiä.

Tällä kertaa kerholaiset juttelivat syksystä ja, mitä kaikkea erilaista sitä voikaan syksyllä kerätä kasvimaalta. Opettajalla oli kuva kasvimaalta, mistä kerholaiset löysivät porkkanoita, maissia, eri viljoja, omenapuita ja päärynäpuita. Yhdessä oli hauska miettiä, mistä kaikki tykkäävät ja yksi eniten ääniä saanut hedelmä oli syksyinen omena. Kerholaiset miettivät myös, mitä muuta syötävää metsästä voisi löytyä ja olipa siellä muutama käynyt isin ja äidin tai mummun ja vaarin kanssa marjametsässä poimimassa mustikoita sekä sieniä. Sienet olivatkin tämän päivän teema. Kerholaiset saivat opetella leikkaamaan saksilla kärpässieniä ja se olikin alussa hieman hankalaa, mutta pienen opettelun jälkeen saksien käyttäminen onnistui jo suurimmalta osalta. Lapset saivat myös tehtäväksi laminoida ison kasan punaisia ja ruskeita tatteja sienipeliä varten. Tatteja tuli laminoitua niin paljon, että niistä riitti myös jokaiselle kotiin vietäväksi.

Näin syksyn alkaessa ja ilmojen viiletessä monet suomikoululaiset ovat bonganneet eri eläimiä luonnossa, joita usein näkee syksyisin. Yksi tällaisista eläimistä on ollut siili. Kerholaisten touhuissa mukana on tämän lukuvuoden alusta asti ollut pieni pehmoinen siili. Kerholaiset miettivätkin, millainen oikean siilin ”iho” mahtaa olla ja voikohan sitä silittää. Ja sitten kun selvisi, että siili on aika piikikäs olento niin toinen kysymys, mikä jäi muutaman kerholaisten mieltä askarruttamaan oli, että miten ne piikit eivät sitten pistä siiliä itseään.  

Suomi-koulussa mukana on ollut myös toinen siili eskarin ekaluokkalaisten touhuja seurailemassa. Eskarin ekaluokkalaiset keräsivät pihalta suureen rasiaan syksyn merkkejä, ja pieni siili sai lämpimän ja pehmoisen nukkumapaikan kerätyistä oksista, lehdistä, tammenterhoista ja pähkinöistä. Sisällä suomikoululaiset saivat tehtäväksi miettiä, mitkä värit väripaletista ovat kolme perusväriä, ja kyllähän ne sieltä pienen mietinnän jälkeen löytyivät. Perusvärejä päästiin kokeilemaan, kun suomikoululaiset saivat leikata oman puun ja valita siihen yhden tai kahden perusväriä plus muita värejä. Perusvärien lisäksi maalauksista tuli syksyisen värikkäitä, missä monet ruskan eri värisävyt hienosti näkyvät.   

Eskarin tokaluokkalaiset ja koululaiset viettivät koko oppikerran tällä kertaa metsässä, missä ohjelmassa oli etsiä syksyisiä aarteita luontoon tutustumisen merkeissä. ”Aarrekartasta” suomikoululaiset saivat lukea, mitä kaikkea eri eläimiä, hyönteisiä ja kasveja luonnosta voi syksyisin ja myös muutenkin löytyä, ja oli joukkoon eksynyt myös muutama muukin kohta, jotka eivät ollenkaan kuulu luontoon. Lapset löysivätkin valtavan paljon erilaisia luonnon aarteita, ja melkein kaikki kohdat aarrekartasta tuli täytettyä. Aarrekartan täyttämisen jälkeen mikäs olikaan hauskempaa kuin etsiä itse omia aarteita metsästä ja liimata ne paperille. Syksy ei ole vielä kellastanut kaikkia lehtiä, ja suomikoululaiset saivatkin tehdä juuri omanlaisensa vihreän metsän omista metsän aarteista.

Myös isot suomikoululaiset lähtivät pihalle luontoon ja tehtävänä oli ”etsiä ja löytää” luonnosta eri asioita. Monet sanat olivatkin sen verran tuttuja, että ne löytyivät nopeasti, mutta joukossa oli myös muutama uusi/vanha sana, jotka eivät välttämättä kuulu arkipäivän sanastoon. Kaarna tuotti monelle päänvaivaa, mutta yhteistuumin ja pienten vihjeiden avulla suomikoululaiset oppivat, mitä kaarna tarkoittaa ja sen jälkeen kaarnan palasia olikin helppo löytää.

Syksy on siitä kivaa aikaa, että silloin luonnosta löytää erilaisia ja erivärisiä lehtiä ja tammenterhoja, mistä voi koristella ja askarrella ties minkälaisia teoksia. Suomikoululaiset löysivätkin pihalta paljon erilaisia syksyn merkkejä ja voipi olla, että jospa ensi kerralla kävisi hyvä tuuri ja metsäretkellä suomikoululaisten siilikaverit saisivat uusia ystäviä.

Winterthurin Suomi-koulu toivottaa kaikille aurinkoisia syyspäiviä!