Avainsana-arkisto: metsäretki

Suomi-koulun syksy

Winterthurin Suomi-koulun syksy on alkanut vauhdikkaasti. Vallitsevan koronatilanteen myötä, olemme saaneet nauttia taas pitkästä aikaa lähiopetuksesta. Oppitunneilla lapset ovat kuulleet suomen kielisiä tarinoita, jutelleet opettajan kanssa suomeksi sekä saaneet viettää aikaa muiden suomikoululaisten kanssa pelejä pelaten.

Mistä Suomi-koulun syksy sitten onkaan tehty? – värikkäistä lehdistä, maukkaista omenoista, sekä savunhajuisesta metsäretkestä.

Syksy Winterthurissa ja muuallakin Sveitsissä on ollut erittäin värikäs. Sään puolesta aurinkoisia päiviä onkin tuntunut olevan enemmän kuin sateisia. Suomikoululaiset ovatkin jutelleet paljon säästä ja tutuksi on tullut muun muassa menevä ja rytmikäs ”Millainen sää tänään on”- laulu.

Musiikin lisäksi eskarin tokaluokkalaiset ovat kuunnelleet syksyistä tarinaa ”Sieniä ja sadetta” omassa ryhmässä. Sen pohjalta tulikin idea piirtää oma sienimetsä. Omasta sienimetsästä voi löytää vaikka mitä aarteita, sieniä, värikkäitä lehtiä ja onpa muutaman oppilaan sienimetsään löytänyt tiensä myös erilaiset eläintarrat. Nyt kun metsässä on myös sateen ansiosta putkahdellut esiin erivärisiä, ja -kokoisia sieniä niin on tärkeää tietää, mitä metsässä kannattaa keräillä ja varsinkin, mihin sieniin ei saa koskea tai mitä ei varsinkaan saa syödä. Eskarilaiset tiesivätkin hyvin kertoa, että sieniin ei saa koskea, eikä mitään metsässä olevaa saa maistaa, jollei tiedä mitä se on. Eskarilaiset epäilivätkin että myrkylliset sienet saattaisivat maistua pesusaippualta ja juuri sen takia myrkyllisiä sieniä ei kannata syödä, koska kuka nyt saippuaa haluaisi syödä.

Puiden lehdet ovat olleet tänä syksynä erittäin hienoja, sillä niistä on löytynt niin keltaisen, oranssin kuin punaisenkin eri sävyjä. Jos puiden lehdet ovat olleet eri värisiä, niin myös omenapuiden satoa on voinut vain ihailla, kun moni puu on ollut täynnä erivärisiä omenoita. Kerholaiset ovatkin päässeet miettimään, minkä värisiä lehtiä sitä voikaan syksyllä maasta tai puusta löytää. Pienen mietintätuokion jälkeen eskarilaiset askartelivat paperille syksyisiä puita, johon painettiin erivärisiä lehtiä ja omenoita. Näin syksyisiin puihin eksyi monia eri värejä. Kerholaiset ovat myös askartelun ohella pelanneet omenapuu-peliä, jossa kerätään sinisiä, punaisia, vihreitä ja keltaisia omenoita puiden oksille. Yksi eskarilaisista kyllä huomautti, että sinisiä omenoita on tosi vaikea löytää pihalta, ja hän oli suhteellisen varma, että on joskus syönyt sellaisen, muttei voinut enää muistaa, miltä se maistui.

Suomi-koulun syksyyn kuuluu myös perinteinen metsäretki, jolloin kaikki luokat lähtevät opettajan kanssa metsään seikkailemaan. Tänäkin vuonna suomikoululaisilla kävi hyvä tuuri, aamupäivällä Winterthurissa satoi vettä vielä oikein roimasti, mutta iltapäivällä aurinko paistoi pilvien raosta, vaikka pari pisaraa vettä taisikin jossain vaiheessa iltapäivää tulla. Suomikoululaiset etsivät metsästä värikkäitä lehtiä, oksia ja kiviä ja koristelivat näistä ”syysperhosen” siivet. Kävyt ja kivet olivat varsinkin pienten kerholaisten suosiossa ja saattoipa olla, että muutaman suomikoululaisen reppu oli niin täynnä metsän aarteita, ettei sinne meinannut enää oma eväsrasia ja juomapullo mahtua.

Eskarilaiset etsivät myös metsän eri aarteita ja yrittivät löytää mahdollisimman monta lehteä, jotka olisivat erivärisiä. Isolla viltillä oli kiva askarella lehdille silmät, nenä ja suu. Saipa yksi lehti myös hatun päähänsä.

Askartelun jälkeen pääsivät niin pienet suomikoululaiset kuin vähän isommatkin jumppailemaan ja tanssimaan musiikin tahdisssa, tasapainoilemaan pitkillä kepeillä ja juoksemaan saippuakuplien perässä. Lopussa metsäretkeläiset pääsivät vielä nauttimaan nuotion lämmöstä ja makkaranpaistosta opettajien kera.  

Syksyyn kuuluu Suomessa myös isien oma päivä eli isänpäivä, jota vietettiin viime viikon sunnuntaina. Suomikoulaiset askartelivat jokainen omassa ryhmässä pienen lahjan isälle. Koululaiset juttelivat luokassa, mikä isässä on parasta ja moni tulikin siihen tulokseen, että isät omaavat erittäin hauskan huumorin.

Nyt kun marraskuu on jo puolessa välissä, pian onkin aika valmistautua joulun odotukseen. Iltojen pimentyessä, mikä onkaan ihanampaa kuin kääriytyä viltin alle, lämmittää itselle mukillinen glögiä ja syödä siihen kylkeen pari karjalanpiirakkaa tai joulutorttua. Näitä jouluisia ja suomalaisia tuotteita on tarjolla tämän viikon lauantaina Zürichin suomalaisella joulutorilla. Koulumme osallistuu perinteisesti suomalaiselle joulutorille ja pöydässämme on myynnissä maukkaita karjalanpiirakoita, joulutorttuja sekä suomalaisia karkkeja!

Winterthurin Suomi-koulu toivottaa kaikille oikein mukavaa joulun odotusta ja nähdään lauantaina joulutorilla!

Metsäretki

Kaksi viikkoa suomikoululaiset saivat nauttia rentouttavasta syyslomasta ja tänä maanantaina arki on taas alkanut Winterthurissa. Ennen syyslomaa, suomikoululaisten kertaan kuului metsäretki. Säiden osalta metsäretkipäivä osui juuri oikeaan aikaan, alkuviikko kun oli sateista mutta keskiviikkona suomikoululaiset saivat nauttia aurinkoisesta säästä metsän siimeksissä. Vallitsevan tilanteen vuoksi jokavuotista makkaranpaistoa ei järjestetty, mutta se ei tahtia haitannut.  

Pienet kerholaiset saivat ensi töikseen etsiä itselleen munakennoon erilaisia metsän aarteita. Munakennoihin löysi tiensä erivärisiä pudonneita lehtiä ja oksia, männyn- ja kuusenkäpyjä sekä tammenterhoja. Pari kerholaista löysi myös värikkäitä kukkasia. Kun munakennot olivat kukkuroillaan metsän aarteita, saivat pienet kerholaiset tehtäväksi koristella siilin metsän aarteilla. Aarteita oli löytynyt kyllä niin paljon, että siilien koristeleminen oli helppoa.

Ja mitä sitten tapahtuikaan? Yhden suomikoululaisen metsän aarteista löytyi kaksi leppäkerttua. Leppäkertuille etsittiin yhdessä uusi koti ison puun viereltä. Loput aarteet päätyivätkin monen kerholaisen reppuun tuliaisiksi kotiin.

Isot suomikoululaiset leikkivät metsässä hiiri-susi- hippaa. Yksi oppilaista oli hirmuisen pelottava susi, joka jahtasi hiiriä. Hiirillä oli mahdollisuus ensin rauhassa tutkiskella ympäristöä ja mitä kaikkea sieltä löytyykään, kunnes äkkiä kuului ”susi tulee” ja sitten olikin jo kiire juosta karkuun pelottavaa sutta.

Isot koululaiset saivat myös listan opettajalta, jossa oli kuvattuna, mitä metsästä voisi löytyä. Listan avulla piti löytää ”jotain pyöreää, jotain painavaa, jotain ruskeaa, jotain kuivaa ynnä muuta”. Kun listan tarvikkeet oli löytynyt, tehtiin tarvikkeista taideteos. Oppilaat rakensivat yhdessä kepeistä kehykset maahan, ja listan luettelemat metsän aarteet aseteltiin niille varatuille paikoille. Toisesta tuli karhun pää ja toisesta lentokone.

Eskareiden ja pienten koululaisten edelliskertainen siili-teema jatkui metsäretkellä. Moni yrittikin etsiä siiliä puiden siimeksistä, jospa edes vilaus oikeasta siilistä olisi näkynyt, mutta oppilaat saivat tietää, että siilit ovat ennemminkin yöeläimiä. Oppilaat oppivat, missä siilit yleensä asustelevat, mitä ne syövät ja miten isoksi siilit voivat kasvaa. Opettajan johdolla luettiin myös pari kirjaa, missä oli ideana etsiä siiliä. Sitten olikin hyvä kerätä metsän aarteita, joista saatiin rakennettua siilille ja muille pehmoleluille minimaailma, missä ne voivat asustella. Kaksi oppilasta innostui myös piirtämään omat siilit kotiin vietäväksi.

Tällä metsäretkellä löydettiin monia erilaisia metsän aarteita ja opittiin paljon siileistä. Oppilaiden reput olivat varmasti metsäreissun jälkeen täynnä hienoja aarteita, koska mukaan tarttui yhtä sun toista tuliaista kotiin vietäväksi. Metsäreissun jälkeen olikin hyvä jatkaa syyslomalle, ja nauttia kaksi viikkoa lomaa. Huomenna taas Suomi-koulu jatkuu loman jälkeen!

Nähdään huomenna Suomi-koululla!

Metsäretki

Tänään järjestettiin Winterthurin Suomi-koulun perinteinen metsäretki, vaikka viime hetken sääennuste lupasikin synkkiä pilviä Winterthurin ylle. Sää olikin varsin oikukas; välillä vettä tuli kuin saavista kaataen tai kesken sateen aurinko paistoi puiden lomista, mutta se ei retkeläisten tahtia haitannut.

Nuotio saatiin hyvin syttymään ison puun alla ja retkeläiset pääsivät paistamaan makkaraa opettajien avustuksella.

Pienille kerholaisille metsä toimi loistavana leikkipaikkana. Ei tarvittu kuin suurempi oksa ja pari pientä risua lisäksi, jotka toimivat kulkuneuvoina aina Pohjois-Amerikkaan asti.

Koululaiset pääsivät myös opettajien johdolla kokeilemaan linnunruoan valmistamista. Muotteihin laitettiin nuotiolla sulatettu kookosrasva, jonka sekaan lisättiin siemeniä. Näin pihan siivekkäille pikkuvieraille syntyi omat eväät.

Syksyisen metsäretken jälkeen olikin hyvä aloittaa ansaittu syysloma.

Winterthurin Suomi-koulu toivottaa kaikille oppilaille ja opettajille rentouttavaa syyslomaa!

Laskiaisen metsäretki

Kerholaiset ja koululaiset opettajineen sekä muutama vanhempi pikkuisten tulevien suomikoululaisten kanssa saivat tänään nauttia ihanan aurinkoisesta retkisäästä. Aivan koulun takaa alkavan metsän reunassa sijaitsevalla nuotiopaikalla kävi iloinen vilske ja hulina, kun lomiltaan palanneet tai kesken lomien Suomi-koululle ehtineet oppilaat pääsivät opettajien johdolla laulamaan ja leikkimään, tekemään luontotaideteoksia sekä tietysti nauttimaan eväistä. Yhdessä grillatut makkarat maistuivat reippaille retkeläisille ja kokonaisuuden kruunasivat jälkkäriksi tarjotut laskiaispullat.